Tekstit

Monessa lapsiperheessä ei ole varaa jouluruokaan

Kuva
Normaalisti en kirjoita blogiini aiheen vierestä, mutta tänään kuulin uutissa jostain, joka pisti minut tosissaan miettimään mitä omassa joulupöydässäni tarjoillaan. Suomessa elää 130 000 köyhyysrajan alapuolella. Monessa perheessä ei ole varaa ostaa ainoataan joululahjaa - tai mikä koskettaa kulinaristin sydäntä - hankkia juurikaan jouluruokaa! Haastan blogin lukijat lahjoittamaan vaikka 10 euroa per lärvä tähän tarkoitukseen. Vaikka olemme enimmäkseen pienituloisia opiskelijoita niin silti useimmilla meistä on varaa antaa edes vähäsen. Varsinkin kun itse olen tottunut sellaiseen yltäkylläisyyteen. En osaa edes kuvitella miltä pienistä lapsista mahtaa tuntua kun naapurit juhlivat joulua, mutta omassa perheessä ei ole varaa edes jouluservetteihin. Vakuutan, että ei ole helpompaa tapaa tuntea olonsa aivan kuninkaaksi - kuin lahjoittamalla jollekin perheelle hitusen joulumieltä! Linkki:  http://www.punainenristi.fi/hyva-joulumieli Edit: Kiitokset kaikille, jotka ottivat k...

Herkullinen linssipata

Kuva
Voi pirskatti, miten terveellisiä linssit ovatkaan. Niissä on kolmanneksi korkein proteiinipitoisuus kaikista kasviksista ja Health.com listasi sen 5 terveellisimmän raaka-aineen joukkoon . Silti liian harva tietää miten linsseistä valmistetaan maistuvaa ruokaa - itsekin opin tämän ihan äskettäin. Linsseissä on aivan älytön määrä hivenaineita, mineraaleja sekä kuitua . Linssien proteiinipitoisuus on myös erittäin korkea, mutta linssien valkuaisaineista kannattaa huomioida, että niiden aminohapporakenne ei ole täydellinen sillä niistä puuttuu metioniini, sekä kysteiniini. Tämä on hyvä muistaa jos syö pelkästään kasvispohjaista ravintoa ja linssejä. Ongelma ratkeaa yksinkertaisesti sekoittamalla linssien sekaan jotakin muuta, kuten viljaa tai riisiä, mikä täydentää puuttuvat aminohapot. Linsseihin liittyy usein virheellinen uskomus, että ne tulee liottaa. Tämä ei ole pakollista vaikkakin se nopeuttaa kypsynnystä hieman. Linssit kannattaa kuitenkin huuhtoa ennen käyttöä. No mutta ...

Brittiläistyyppinen aamiainen - terveellinen versio

Kuva
Brittiläinen aamiainen pekonin kera on klassikko - mutta rasvaiset makkarat, veripannukakut ynnä muut eivät ole erityisen hyväksi ihmiskeholle. Pienin muutoksin syntyy edullinen ja ravinteikas aamiainen - joka täyttää isommankin tarpeen. Kananmunassa ja pavuissa on runsaasti hyviä proteiineja - leivästä saat kuitua, joka pitää sinut kylläisenä pitkään. Juusto tuo annokseen makua ja tomaatti piristää annosta väreillään. Tästä brittiläisestä aamiaisesta on tullut oma suosikkini. Tarvitset: 4 siivua paahtoleipää 2 kananmunaa Juustoraastetta Tarjoile ateria: Valkoisten papujen tomaattikastikkeella ja ketsupin kera Valmistus: Kaikkein helpoiten aamiasleivät syntyvät leipägrillissä. Aseta siivu leipää grilliin Riko kananmuna leivälle Ripottele juustoraastetta ja laita toinen leipäsiivu päälle Grilli kiinni ja paistumaan Annoksen hinta: n. 1.5€

Huippuvinkki - Näin säästät suuria summia ruokakuluissa

Kuva
Olen itse kokeillut viimeisten vuosien varrella erilaisia tapoja budjetoida ruokakustannuksia. Olen laatinut excel-taulukoita siitä kuinka paljon saisin kuluttaa rahaa ruokaan. Toisaalta olen myös seurannut ajoittain sentin tarkkuudella omaa talouttani ja tehnyt taulukkolaskennalla siitä yhteenvetoja. Onko kumpikaan taloushallinnon tapa vaikuttanut kulutukseeni? Pelkkä paperille laadittu budjetti ei riittänyt minulle alkuunkaan. Noudatin sitä viikon verran ja sitten aloitin lipsumaan. Toisesta suunnasta lähestyvä ajattelu menojen seuraamisesta toimi paremmin, sillä se lisäsi omaa tietoisuuttani kulutuksesta. Kumpikaan perinteisistä tekniikoista ei kuitenkaan ratkaissut ongelmaa. Ne tarjosivat vain väliaikaista helpotusta. Ruotsalaisessa ohjelmassa "Lyxfällan", jossa ihmiset pannaan tiukalle säästökuurille, juontajat esittelivät erinomaisen työkalun budjetissa pysymiseen. Se on rahapurkki. Rahapurkki pakottaa pysymään budjetissa Ajatus on helppo. Hanki itselle isohko ...

Hyvää leipää edullisesti, osa 2: Vaalea leipä

Kuva
Edellisen kerran kirjoitin Rainbow Ruispaloista , jotka osoittautuivat vallan mainioksi tummaksi leiväksi. Tänään otin lähimarketin hyllyssä tarkastelun kohteeksi vaaleat leivät. Vertailussa on ainoastaa S-ryhmän liikkeestää löytyvät leivät - Pirkalla saattaa olla myös omia tuotteita, jotka kilpailisivat samassa sarjassa. Onko mahdollista löytää laadukasta vaaleaa leipää kuluttamatta siihen paljoa rahaa? Vertailun parhaana Oululaisen Reilu Täysjyvä Tutkittuani viitisentoista minuuttia eri pakkausten tuoteselosteita tulin siihen tulokseen, että Oululaisen Reilu Täysjyvä on edullisista sekaleivistä paras. Reilussa leivässä on 75% viljasta täysjyvää. Edullisempaakin leipää olisi saatavissa, mutta niissä täysjyväpitoisuudet ja parempien viljalajikkeiden, kuten kauran, pitoisuudet ovat alhaisempia. Reilu Täysjyvässä on myös kiitettävät 7,5% ravintokuitua 100 g kohti. 550 grammainen pussi leipää maksoi 1,55€. Miltä Oululaisen Reilu Täysjyvä sitten maistuu? Leipä ei ole aivan parhaasta...

Hyvää leipää edullisesti, osa 1: Ruisleipä

Kuva
Edullista leipää voi aina leipoa itse, mutta siihen on totuuden nimissä harvoin aikaa. Kun aika on kortilla ja lompakko tyhjä, moni ostaisi mielellään hyvää leipää kuluttamatta siihen montaa euroa. Leipään pätee usein sääntö, että kallis hinta myös antaa rahalle vastinetta. Onko mahdollista löytää kelvollista leipää halvalla? Kyllä on. Tummaa leipää ja ruisleipää edullisesti Pureskeltuani kesän ajan erilaisia leipiä olen havainnut, että Rainbow Ruispalat ovat aivan peittoamatonta leipää. Niissä on ruista 70%, josta 30% on täysjyvää. Lisäksi leivässä on 8,5% kuitua ja siinä on Joutsenmerkki kotimaisuuden takeena. Puolen kilon pussi maksaa naurettavat 1,25€. Tulipa kamala määrä numeroita. Tuijottamatta pelkkää tuoteselostetta voin sanoa, että leivät myös maistuvat hyvältä. Tarkalleen ottaen ne maistuvat aivan samalta kuin Fazerin ja Vaasan vastaavat leivät - selitys lienee se, että leivät tulevat samasta tehtaasta. Ensi kerralla vertailen laajemmin vaaleita leipiä, ja koetan löytä...

Onko einesruoasta ravinnoksi?

Kuva
Tosielämän painajainen. Bloggaajan kesä taittuu paikassa, jossa ruoanlaitto on olennaisesti vaikeutunut. Sen takia joudun tyytymään lähinnä mikrossa valmistettaviin aterioihin ja kammoksumiini einesruokiin. Olematta turhan valikoiva aion vastata kysymykseen onko valmisruoasta ravinnoksi? Vastaus on... se riippuu. Monet valmistajat, kuten Atria, eivät välttämättä panosta hirveästi raaka-aineiden laatuun. Aamulehti uutisoi siitä, miten Atrian jauhelihapihvit ovat itseasiassa broilerin nahasta ja erotellusta lihasta tehty . On se toki jauhelihaa. Tavallaan. Toisaalta esimerkiksi Saarioinen tuntuu ainakin tuoteselosteiden perusteella panostavan purkkien sisältöön hieman enemmän. Joskus valmisruokien suolapitoisuuksia on kauhisteltu, mutta ne eivät ole mikään olennainen ongelma nykyään. Lähinnä maun puute - joka johtuu vain ja ainoastaan kunnollisten raaka-aineiden puutteesta - häiritsee purkkiruokaan turvautuvaa opiskelijaa. Mikroateriat ehkä tyydyttävät päivittäisen energiantarpeen, mu...