Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2010.

Huippuvinkki - Näin säästät suuria summia ruokakuluissa

Kuva
Olen itse kokeillut viimeisten vuosien varrella erilaisia tapoja budjetoida ruokakustannuksia. Olen laatinut excel-taulukoita siitä kuinka paljon saisin kuluttaa rahaa ruokaan. Toisaalta olen myös seurannut ajoittain sentin tarkkuudella omaa talouttani ja tehnyt taulukkolaskennalla siitä yhteenvetoja.

Onko kumpikaan taloushallinnon tapa vaikuttanut kulutukseeni? Pelkkä paperille laadittu budjetti ei riittänyt minulle alkuunkaan. Noudatin sitä viikon verran ja sitten aloitin lipsumaan. Toisesta suunnasta lähestyvä ajattelu menojen seuraamisesta toimi paremmin, sillä se lisäsi omaa tietoisuuttani kulutuksesta.

Kumpikaan perinteisistä tekniikoista ei kuitenkaan ratkaissut ongelmaa. Ne tarjosivat vain väliaikaista helpotusta. Ruotsalaisessa ohjelmassa "Lyxfällan", jossa ihmiset pannaan tiukalle säästökuurille, juontajat esittelivät erinomaisen työkalun budjetissa pysymiseen. Se on rahapurkki.


Rahapurkki pakottaa pysymään budjetissa

Ajatus on helppo. Hanki itselle isohko purnukka …

Hyvää leipää edullisesti, osa 2: Vaalea leipä

Kuva
Edellisen kerran kirjoitin Rainbow Ruispaloista, jotka osoittautuivat vallan mainioksi tummaksi leiväksi. Tänään otin lähimarketin hyllyssä tarkastelun kohteeksi vaaleat leivät. Vertailussa on ainoastaa S-ryhmän liikkeestää löytyvät leivät - Pirkalla saattaa olla myös omia tuotteita, jotka kilpailisivat samassa sarjassa.

Onko mahdollista löytää laadukasta vaaleaa leipää kuluttamatta siihen paljoa rahaa?

Vertailun parhaana Oululaisen Reilu Täysjyvä
Tutkittuani viitisentoista minuuttia eri pakkausten tuoteselosteita tulin siihen tulokseen, että Oululaisen Reilu Täysjyvä on edullisista sekaleivistä paras. Reilussa leivässä on 75% viljasta täysjyvää. Edullisempaakin leipää olisi saatavissa, mutta niissä täysjyväpitoisuudet ja parempien viljalajikkeiden, kuten kauran, pitoisuudet ovat alhaisempia. Reilu Täysjyvässä on myös kiitettävät 7,5% ravintokuitua 100 g kohti. 550 grammainen pussi leipää maksoi 1,55€.

Miltä Oululaisen Reilu Täysjyvä sitten maistuu? Leipä ei ole aivan parhaasta päästä …

Hyvää leipää edullisesti, osa 1: Ruisleipä

Kuva
Edullista leipää voi aina leipoa itse, mutta siihen on totuuden nimissä harvoin aikaa. Kun aika on kortilla ja lompakko tyhjä, moni ostaisi mielellään hyvää leipää kuluttamatta siihen montaa euroa. Leipään pätee usein sääntö, että kallis hinta myös antaa rahalle vastinetta. Onko mahdollista löytää kelvollista leipää halvalla? Kyllä on.

Tummaa leipää ja ruisleipää edullisesti
Pureskeltuani kesän ajan erilaisia leipiä olen havainnut, että Rainbow Ruispalat ovat aivan peittoamatonta leipää. Niissä on ruista 70%, josta 30% on täysjyvää. Lisäksi leivässä on 8,5% kuitua ja siinä on Joutsenmerkki kotimaisuuden takeena. Puolen kilon pussi maksaa naurettavat 1,25€.

Tulipa kamala määrä numeroita. Tuijottamatta pelkkää tuoteselostetta voin sanoa, että leivät myös maistuvat hyvältä. Tarkalleen ottaen ne maistuvat aivan samalta kuin Fazerin ja Vaasan vastaavat leivät - selitys lienee se, että leivät tulevat samasta tehtaasta.

Ensi kerralla vertailen laajemmin vaaleita leipiä, ja koetan löytää halpo…

Onko einesruoasta ravinnoksi?

Kuva
Tosielämän painajainen. Bloggaajan kesä taittuu paikassa, jossa ruoanlaitto on olennaisesti vaikeutunut. Sen takia joudun tyytymään lähinnä mikrossa valmistettaviin aterioihin ja kammoksumiini einesruokiin. Olematta turhan valikoiva aion vastata kysymykseen onko valmisruoasta ravinnoksi?
Vastaus on... se riippuu. Monet valmistajat, kuten Atria, eivät välttämättä panosta hirveästi raaka-aineiden laatuun. Aamulehti uutisoi siitä, miten Atrian jauhelihapihvit ovat itseasiassa broilerin nahasta ja erotellusta lihasta tehty. On se toki jauhelihaa. Tavallaan. Toisaalta esimerkiksi Saarioinen tuntuu ainakin tuoteselosteiden perusteella panostavan purkkien sisältöön hieman enemmän.
Joskus valmisruokien suolapitoisuuksia on kauhisteltu, mutta ne eivät ole mikään olennainen ongelma nykyään. Lähinnä maun puute - joka johtuu vain ja ainoastaan kunnollisten raaka-aineiden puutteesta - häiritsee purkkiruokaan turvautuvaa opiskelijaa. Mikroateriat ehkä tyydyttävät päivittäisen energiantarpeen, mutta …