Opiskelijan pizza margherita


Kuinka tehdä edullinen - mutta herkullinen - pizza alle kahden euron? Opiskelijaruokaa päätti kehittää halvan, mutta myös suhteellisen ravitsevan pannupitsan käytännössä kolmesta pääruoka-aineesta. Lopputulos oli pitsojen klassikko, Margherita. Yksinkertainen mutta herkullinen pizza.

Annoksen hinta: 1€/annos - koko pizza noin pari euroa

Pohjaa varten tarvitset:
  • Vehnäjauhoja
  • Pussin kuivahiivaa
  • n. 2 dl vettä
  • n. 1 dl öljyä
Pohjan valmistelu on todella nopeaa. Mittaa noin pari desiä kädenlämpöistä vettä astiaan ja lisää kuivahiivaa - et välttämättä tarvitse aivan koko pussia, tämä on hiukan makuasia. Lisää ihan hippu suolaa. Ala sotkemaan puuhaarukalla jauhoja vähitellen nesteen sekaan.  Kun olet lisännyt hiukan jauhoa, sekoita taikinaan noin desilitra öljyä - ruokaöljy tekee taikinasta paistettaessa pehmeän ja herkullisen. Jatka jauhojen lisäämistä. Oikeata määrää jauhoja on erittäin vaikea määritellä. Taikinan tulisi tuntua oikealta taikinalta, mutta samalla se saa vielä tarttua hiukan puuhaarukkaan. Eli mitään kovaa pullataikinaa tässä ei olla tekemässä.

Ota pelti ja levitä sille leivinpaperi. Kaada taikina paperille ja ryhdy tasoittamaan siitä tasaista levyä. Tämä on joskus hiukan haastavaa, sillä taikina on luonteeltaan sormiin takertuvaa sorttia. Lopputulos on tosin pienen vaivan arvoinen ja pannupitsan pohja on pehmeä ja herkullinen. Vinkkinä voit joko kostuttaa sormet hanan alla ja levittää taikinaa kostein käsin - tällöin taikina ei tartu käsiin yhtä paljon. Pohjaa ei tarvitse erikseen kohottaa tms.

Täytteeksi:
  • Tomaattikastike: purkki tomaattimurskaa, suolaa, mustapippuria, kuullotettua sipulia.
  • Juustoraastetta - tässä kannattaa käyttää kaikki loput juustot, mitä jääkaapista löytyy
  • Pizzamaustetta - tai parhaassa tapauksessa tuoretta oreganoa ja basilikaa
Keitä tomaattikastiketta kattilassa kasaan - yleensä tomaattimurskassa on liikaa nestettä ja se kastelee pitsan. Lisää kastikkeeseen mausteita haluamassasi määrin. Itsetehty tomaattisoosi on kerrassaan herkullista ja muodostaa pizzan terveellisimmän osan. Käytä maustamisessa mielikuvitustasi - itse lisään monesti tilkan sitruunamehua, valkosipulia, sipulia, paprikoita tms.

Kun kastike on valmista voit levittää sen tasaisesti pizzan pohjalle.

Paista pizzaa pelkän tomaattikastikkeen kanssa niin pitkään, että pohja alkaa ruskistua hiukan alta. Ota sitten pizza uunista ja lisää juustoraaste tasaisesti pizzalle. Laita takaisin uuniin ruskistumaan vielä toviksi. Jos pizzaa ei paista tällä tavoin kahdessa vaiheessa syntyy riski siitä että juustoraaste ja tomaattikastike yhdessä kastelevat pizzan, eikä se meinaa ruskistua kunnolla.

Kun juusto alkaa ruskistua pizzan pinnalle on tomaattinen herkku pitkälti valmis. Ripottele höyryävälle pizzalle pizzamaustetta - anna jäähtyä tovi - ja nauti.

Vinkki: Tässähän on pohja mille tahansa perinteiselle pitsalle. Voit lisätä siihen makusi mukaan vaikkapa kanapaloja, mozzarellaa ja rukolaa - siis jos vain budjetti antaa periksi. Ja eihän se anna.


KUVA: avlxyz

Kommentit

  1. Hei, hyvää tuli, lisäsin tomaattimurskan sekaan vielä kasvisuikale pussista pohjat (eriväristä paparikaa, parsakaalia ja vihreitä papuja)
    Helppoa, hyvää ja täyttävää, taitaa mennä jopa tervellisen puolelle :)

    VastaaPoista
  2. Loistava ohje! Ainoo vaan, että tällänen kädetö tietty odotti uunin lämpötiloja ja aikoja

    VastaaPoista
  3. Kokeilemalla selviää. Esim. leipää tehdessäni paistan sitä melkein puoli tuntia 180 asteessa. Uskon, että se tepsii ihan yhtähyvin pitsaankin. Tai sitten voi googlettaa "Myllyn Paras Pitsapohja" jossa sanotaan 250 astetta 12-15 min. :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä! MELKEEN nälkäkuoleman partaalla ja 2e tilillä tulin epätoivosesti ettimään täältä jotain ohjetta, mitä voisin valmistaa kaapista haalimista aineksista ja kappas, oli kuin olikin tähän ainekset! Tosin tomaattipyreen korvasin ketsupilla, mut kyl se menetteli myös :) Tosi hyödyllinen blogi!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tuoreet täysjyväsämpylät - helppo resepti

Intialainen dal -kastike

Tee itse "Oivariiniä" vastaavaa rasvalevitettä - edullinen ja terveellinen vaihtoehto