Annoksen hinta: 1€/annos - koko pizza noin pari euroa
Pohjaa varten tarvitset:
- Vehnäjauhoja
- Pussin kuivahiivaa
- n. 2 dl vettä
- n. 1 dl öljyä
Ota pelti ja levitä sille leivinpaperi. Kaada taikina paperille ja ryhdy tasoittamaan siitä tasaista levyä. Tämä on joskus hiukan haastavaa, sillä taikina on luonteeltaan sormiin takertuvaa sorttia. Lopputulos on tosin pienen vaivan arvoinen ja pannupitsan pohja on pehmeä ja herkullinen. Vinkkinä voit joko kostuttaa sormet hanan alla ja levittää taikinaa kostein käsin - tällöin taikina ei tartu käsiin yhtä paljon. Pohjaa ei tarvitse erikseen kohottaa tms.
Täytteeksi:
- Tomaattikastike: purkki tomaattimurskaa, suolaa, mustapippuria, kuullotettua sipulia.
- Juustoraastetta - tässä kannattaa käyttää kaikki loput juustot, mitä jääkaapista löytyy
- Pizzamaustetta - tai parhaassa tapauksessa tuoretta oreganoa ja basilikaa
Kun kastike on valmista voit levittää sen tasaisesti pizzan pohjalle.
Paista pizzaa pelkän tomaattikastikkeen kanssa niin pitkään, että pohja alkaa ruskistua hiukan alta. Ota sitten pizza uunista ja lisää juustoraaste tasaisesti pizzalle. Laita takaisin uuniin ruskistumaan vielä toviksi. Jos pizzaa ei paista tällä tavoin kahdessa vaiheessa syntyy riski siitä että juustoraaste ja tomaattikastike yhdessä kastelevat pizzan, eikä se meinaa ruskistua kunnolla.
Kun juusto alkaa ruskistua pizzan pinnalle on tomaattinen herkku pitkälti valmis. Ripottele höyryävälle pizzalle pizzamaustetta - anna jäähtyä tovi - ja nauti.
Vinkki: Tässähän on pohja mille tahansa perinteiselle pitsalle. Voit lisätä siihen makusi mukaan vaikkapa kanapaloja, mozzarellaa ja rukolaa - siis jos vain budjetti antaa periksi. Ja eihän se anna.
KUVA: avlxyz

0 kommenttia:
Lähetä kommentti