Onko opiskelijalla varaa syödä ekologisesti? 4 vinkkiä

Olen aina yrittänyt syödä mahdollisimman paljon luomua, ja koettanut muutenkin minimoida ruoan ympäristövaikutuksia. Se ei ole kuitenkaan aina helppoa, sillä usein juuri ne ympäristön kannalta huonoimmat, tehomaanviljelyllä tuotetut ruoat ovat kaikkein edullisimpia.

Keräsin siis tähän 4 mielestäni toimivaa vinkkiä, joiden avulla olen voinut syödä ympäristöystävällisemmin ja säästänyt samalla selvää rahaa.

1. Syö vähemmän lihaa

Tämä on hyvä vinkki yksinkertaisesti kaikille länsimaiden kansalaisille. Lihantuotanto - etenkin naudanlihan tuotanto - tuottaa valtaosan ruoakamme ympäristörasituksista. Syömme Euroopassa keskimäärin 60% enemmän proteiinia kuin olisi terveyden kannalta tarpeellista. Olemme yksinkertaisesti tottuneet syömään liikaa lihaa. Vielä muutama vuosikymmen sitten ei lihaa todellakaan tarjoiltu jokaikisellä aterialla!

On niin helppoa olla miettimättä lihantuotannon ympäristövaikutuksia kun pihvit tarjoillaan hygieenisesti pakattuina super marketin altaista. Todellisuudessa kuitenkin yli kaksi kolmasosaa kaikesta maailman viljelykelpoisesta alasta on valjastettu lihantuotantoon suorasti tai epäsuorasti. Tämä on aika karua, kun ottaa huomioon että maailmassa on edelleenkin yli 1.5 miljardia ihmistä, jotka kärsivät jatkuvasta nälästä.

Helpoin tapa vähentää lihankulutusta on puolittaa lihan määrä resepteistä ja korvata loppuosa pavuilla, kikherneillä, porkkanalla ja sellerillä! Maku ei varmasti heikkene ja ruokaasi tulee lisää vitamiineja!

2. Syö sesongin mukaan

Appelsiinit maksavat kesällä 4 euroa / kilo, ja talvella sesongin aikaan niitä saa 0.70 senttiä / kilo. Ei ole siis mitään järkeä, tai terveydellistä syytä, jonka takia meidän pitäisi syödä appelsiineja ympäri vuoden. Kesäaikaan kun appelsiinit eivät ole euroopassa tuoreita niitä rahdataan meille maapallon toiselta puolelta, joten suurin osa kalliista hinnasta menee rahtikuluihin. Häh. Eikö yksinkertaisesti kannattaisi syödä vaikka kotimaisia omenia ja marjoja?

Suurin ongelma tässä aiheessa on tapauskollisuus! Kun olemme tottuneet lapsista saakka siihen ajatukseen, että tuoreita hedelmiä voi syödä koska vain, on raja normaalista ruokavaliosta hämärtynyt. Vielä 50 vuotta sitten appelsiini oli erikoisuus, eikä suinkaan päivittäinen välipala. Suomalainen geeniperimä ja ruoansulatusjärjestä ovat muutenkin muodostuneet vuosituhansien kuluessa, ja ne ovat tottuneet maanläheiseen ja vuodenkiertoa mukailevaan ruokavalioon. Suosi siis kaudenmukaisia raaka-aineita ja säästät pitkän pennin!

3. Poimi, kasvata, metsästä ja kalasta itse

Suomi on täynnä tuoretta ruokaa. Itse poimin vuosittain n. 50 litraa kanttarelleja, ja säilön ne sitten talven varalle. Muutamassa tunnissa saa sankollisen mustikkaa, puolukkaa ja pari litraa vadelmia, joista voi nauttia koko vuoden pakastettuna. Suomalainen kala on loistavaa, terveellistä ja puhdasta verrattuna likaisten Itä-Aasian pangasius-lampien kasvatteihin. Riistaa on meillä riittämiin. Kaikki suomalaisesta luonnosta saatavat raaka-aineet ovat täysin luomua, kasvatettu vailla ensimmäistäkään lannoitetta tai torjunta-ainetta, eivätkä ne maksa yleensä mitään. On siis sulaa hulluutta marssia supermarkettiin ja maksaa jostakin Chilen banaanista kun metsä on täynnä ilmaista ruokaa!

Kaupungissakin pystyy kasvattamaan ruokaa itse. Poimimme eilen kesän ensimmäiset perunat omasta kaupunkiviljelystämme ja perunakulhon hinnaksi ei tullut kuin muutama hassu sentti! Perunoiden kasvattaminen on sitäpaitsi järjettömän helppoa. Kertaakaan emme penkkiä kitkeneet ja satoa tuli silti.

4. Valmista isompia annoksia

Voit ostaa raaka-aineita isommissa satseissa ja valmistaa samaa ruokaa isomman annoksen kerralla. Näin säästät rahaa, tuotat vähemmän pakkausjätettä, ja pystyt valmistamaan ruokaa energiatehokkaammin. Yksittäisten annosten kokkailu on aikamoista energiantuhlausta.



Kommentit

  1. 1. Syö vähemmän lihaa
    Done, ei ole rahaa syödä mitää suuria määriä lihaa. Lisäksi yritän opiskella syömään kasvisruokaa muutenkin.

    2. Syö sesongin mukaan
    Huonosti hoidossa... olen ehkä vähän uusiavuton, koska ei ole nämä sesongit hallussa. tidän että suurin osa juureksista on kai syystuotteita ja parsa kevään tuote, mutta en tiennyt esimerkiksi tuota appelsiinijuttua... hm, löytyisköhän netistä mitään helpostimuotoiltua opasta (ei sellaista johon metrin pituiseen tekstiseinään on kadotettu kaikki tieto).

    3. Poimi, kasvata, metsästä ja kalasta itse
    Nyt asun kesällä kotona (syömässä ilmaisia ruokia :D) niin ei oikein voi kerätä mitään... pakkastilaakaan ei oikein ole sitten kun olen opiskelupaikkakunnallani.

    4. Valmista isompia annoksia
    Not done. En omista uunivuokaa tai mitään mihin voisi tehdä vaikka ison annoksen kinkkukiusausta, ja minulla on huono tapa ettei pari päivää vanha ruoka oikein mene alas... Siispä valmistan itselleni yleensä vain max. 3 päivän ruoat etukäteen :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nukkis! Nämä on kaikki tuttuja vaivoja! Jos haluaa olla oikein ympäristöystävällinen niin se vaatii monesti enemmän hermoja ja itsehillintää kuin mitä itsellänikään on.

      Olen tekemässä tuollaista sesonkikalenteria, josta voisi yhdellä vilkaisulla saada selville mitä kannattaa ostaa milloinkin. Katsotaan milloin se valmistuu!

      Kaikkea ei onneksi tarvitse pakastaa - hillot ja mehut säilyvät kellarissa tai parvekkeella.

      Poista
    2. Sesonkikalenteri kuulostaa hyvältä! Löysin jotain viitteellisiä sesonkikalentereita, mutta laajempikin olisi tietty upea. Ja erityisesti sellainen selvä.

      Poista
  2. Elokuun S-ryhmän yhteishyvässä oli keskiaukeamalla todella kätevä sesonkikalenteri. Suosittelen sen katsomista, jos vain jostaan saa vielä käsiinsä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tuoreet täysjyväsämpylät - helppo resepti

Intialainen dal -kastike

Tee itse "Oivariiniä" vastaavaa rasvalevitettä - edullinen ja terveellinen vaihtoehto