Soijapalarisotto - 2 annosta

Monelle nuorelle miehelle tuntuu soijan käyttäminen ruoassa hankalalta. Harva tulee miettineeksi kuinka terveellistä ja edullista ravintoa se onkaan - siinä on eräs parhaista aminohapporakenteista ja kuivana soijassa on proteiinia järisyttävät 50%!

Ainoa todellinen haaste soijan kanssa on maustaminen - oikein tehtynä kunnon soijapalarisottoa ei erota kanarisotosta muusta kuin hieman erilaisesta suutuntumasta. Itseasiassa tässä reseptillä esitetty risotto on mielestäni paljon parempaa kuin perinteinen hunajamarinoitu kana ja riisi. Soijan ainoa erikoisuus on että se täytyy ensin liottaa ja sitten lisäksi ruskistaa, mutta koko homma hoituu kätevästi riisien kypsymistä odotellessa.





Tarvitset:
  • 1 dl soijapaloja/soijasuikaleita - pakkaus maksaa vähän päälle 2.50€, mutta siitä riittää tämän lisäksi vielä noin 7-8 ruokalajiin. Kyseessä on siis todella ravitseva ja riittoisa raaka-aine.
  • Riisiä kahteen annokseen (1½ dl) - itse käytän aina joko tummaa parboil-käsiteltyä riisiä tai täysjyväriisiä. Ne eivät ole välttämättä optimaalisia risottoa ajatellen, mutta sisältävät eniten ravinteita.
  • Pussi pakastevihanneksia - itse käytin esimerkissä tavallista maissi, herne, paprika -sekoitusta.
  • Ruokaöljyä ja mausteita - soijan voi maustaa makunsa mukaan muistuttamaan possua, kanaa tms. Tässä esimerkissä käytin kasvisliemikuutiota, broilerimausteseosta, hiukan currya ja persiljaa.
  • Voit lisäksi jatkaa reseptiä haluamallasi tavalla - itse sotkin soijapalojen sekaan ison nokareen Philadelphiaa (ja vähän vettä), joka antoi risotolle aivan TAIVAALLISEN aromin. Voit myös kokeilla kermaa, erilaisia juustoja tms. - ihan mitä jääkaapista sattuu löytymään.
Riisin valmistus:
  1. Laita riisi kypsymään ensiksi, koska se keittyy koko kastikkeen teon ajan.
  2. Noudata riisipakkauksen ohjetta. Tämä resepti on laskettu kahteen annokseen.
Soijapalojen valmistus:
  1. Laita 2dl vettä kiehumaan, laita sekaan puolikas kasvisliemi-/kanaliemikuutio
  2. Kun vesi kiehuu lisää joukkoon (reilu) desilitra soijapaloja/-suikaleita
  3. Anna soijapalojen kiehua kannen alla hissukseen kymmenisen minuuttia
  4. Ota mukavasti turvonneet soijapalat lävikköön ja valuta niistä ylimääräinen vesi.
  5. Kuumenna paistinpannu ja ruskista valutettuja soijapaloja ruokaöljyssä
  6. Mausta broilerimausteella, ripauksella currya ja persiljaa
  7. Sotke sekaan pakastevihannekset - halutessasi voit antaa vihannesten sulaa jo etukäteen niin ne eivät jäähdytä turhaan paistinpannua
  8. Halutessasi hifistele lisäämällä nokare tuorejuustoa, tiraus kermaa tms. Itse käytin maustamatonta Philadelphia -tuorejuustoa ja se toi risottoon ihanan aromin.
Risoton valmistus:
  1. Kun soijapalat ovat ruskistettuja ja riisi valmista, sotke aineet kattilassa keskenään
  2. Tarjoile nätisti lautaselle aseteltuna
Hyvin tehtyä soijapalarisottoa ei kokeneempi lihansyöjäkään välttämättä tunnista kasvisruoaksi. Aterian hinta on sitäpaitsi naurettavan halpa, sillä 1.50€ jää saavuttamatta jos annoksesta jättää tuorejuuston pois.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tuoreet täysjyväsämpylät - helppo resepti

Intialainen dal -kastike

Tee itse "Oivariiniä" vastaavaa rasvalevitettä - edullinen ja terveellinen vaihtoehto